Tämä viikko meni töissä ihan mahdottoman nopeasti. Osittain varmaan johtuu siitä, että aurinko paistaa lähes päivittäin ja antaa pirteyttä päiviin. Ja osa vaikutus voi myös tulla siitä, että tiedän talviloman alkavan ensi viikon jälkeen. Ihanaa, kaksi viikkoa lomaa. Lähden silloin pariksi vuorokaudeksi Leville kaverin kanssa rentoutumaan. Tiedä mitä virtaa sieltä saa .
Käsitöitä en ole paljoa tehnytkään. Jotain olen puuhastellut virkkauksien kanssa, mutta ne ovat vielä keskeneräisiä, joten niistä tuonenpana. Mutta siemeniä olen saanut jo kylvettyä, kun sen mullakin sain hankittua :o)
Nyt on purkissa itämässä pari eri lajia paprikaa sekä kasvihuonekurkkuja. Kukan siemet vielä odottavat kylvöä, koska en vielä niitä arvannut laitta, että ei kasva kamalaksi rimpuloiksi. Kuitenkaan tällä leveysasteella tuonne ulos niitä ei voi laittaa ennen juhannusta. Paprikoita en ole koskaan ennen kokeillutkaan kasvattaa. Saas nähdä mitä niistä tulee vai tuleeko vain kuihtuneita varsia...
Katselin kaupassa suklaa munien hintoja, on ne vain aika kalliita... nousseet hinnat aikalailla? Vai tuntuuko se vain siltä, en tiedä.
Niin ja ennätettiin me käydä lumilinnassakin ennen sen sulkemista. Ihan viimeisinä päivinä käytiin, mutta kuitenkin. Olihan siellä paljon näkemistä. Kauniita veistoksia ja patsaita.
Viikonlopuksi ei olekkaan kovin kummosia suunnitelmia. Pajun kissoja voisi hakea metsästä ja jotain normi juttuja puuhastella. Lenkkeily pitää myös aloittaa tänä viikonloppuna, sen olen päättänyt, muuten kohta ei pääse tuolista enää ylös :o)... laiskuus alkaa painaa niveliä.
Siitäkin taitaa tietää, että kevät on tullut, kun töissä alettiin puhumaan siitä, että kohta voisi alkaa pyörällä työssä käymään. Niin, ihan tosi , kyllä vain voisikin. Sehän on vain pukeutumis kysymys. Vaikka mulla työmatkaa onkin 21km suuntaan. Kesäisin kulen aina sen pyörällä, niin miksei sitä voisi nyttenkin jo alkaa. ... ken tietää mikä kaunis aamu istun tukevasti pyörän satulaan....
3 kommenttia:
Voi että! Sinulla jo kaikenlaista kasvamassa. Minulla ei vielä mitään. Ehkäpä saisin aikaiseksi laittaa jotakin siemeniä multaan, vaikka vain parsakaalta. Tykkään mahdottomasti parsakaalesta ja olen onnistunut jopa kasvattamaan sitä kasvimaallani. Taimet olen kasvattanut itse.
Voi kiitos Sinulle ihanasta kommentistasi blogissani ! Hymy tuli huulille, tuosta kässäope kommentista... muuten koululla saan sitäkin ammattia kokeilla, lähes viikottain :D
Onpas ihana paikka tuo lumilinna !
Pyöräily on hauskaa hommaa, jos säät ovat suosiollisia. Minä tykkään pyöräillä ;D Kevät ja valoisa aika on ihanaa, kun näkee liikkua paremmin. Kaikki rottikiohjeetkin ovat vielä rempallaan... mutta en ole unohtanut niitä.. Mukavaa kevään odotusta sinulle.
Lähetä kommentti