sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Juhannusaika

Juhannuskin sitten meni. Nyt kaiketi odotamme sitten vain joulua.
Käsilläni olen tehnyt tuon kuvan osoittaman käsityön.


Olen myös kutonut villapaitaa, mutta se etenee nyt kesän aikana jostain syystä aika hitaasti. Mutta toisaaltaan, hitaasti hyvä tulee. Kyllä se jossain vaiheessa sitten valmistuu sekin. Muutamat villasukat on myös valmistuneet.
Mieleni tekisi käydä mutka tuolla ompelimon puolella, mutta jos sinne erehdyn,niin en sieltä pois pääse. Joten sinne olen aikonut mennä vasta meidän pyörälomareissun jälkeen. Sitten on loppuloma aikaa siellä pipertää kaikkea kivaa.

Juhannus meni ihan kotinurkilla. Aatto oli todella lämmin. Saatiin ruhoon jopa rusketusraidatkin. Laitettiin hyvää ruokaa ja nautittiin vain hyvästä ja rauhaisasta olosta. Illalla kävi tuttava pariskunta kylässä ja saunassa. Nukkumaankin maltettiin laittaa jo puolilta öin. Vieläkö lavatansseihin pääsisi tälle kesälle, niin mikä ettei. Loma kai olisi sitten aika täydellisesti onnistunut.

1 kommentti:

Irma kirjoitti...

Hei, kiitos kun kävit kommentoimassa blogissani! Tulin vastavierailulle. Ihania juttuja sulla täällä, nuokin polkuompelukoneet on mahtavia. Kauniita käsitöitä olet tehnyt! Ihastuin varsinkin tilkkutöihisi kun itse vasta haaveilen semmosen tekemisestä.
Hyvää kesää!:)