lauantai 17. huhtikuuta 2010

Lauantai päivän kulutusta...

Olen ollut torstain ja perjantain sairaslomalla, kun on mennyt ääni kokonaan. Pelkän puheen tuottaminen kävi niin kipeää tuonne kurkunpäähän, että sai olla ihan luvan kanssa mykkäkoulua kotonakin. Ei edes haluttanut sanoa sanaakaan.
Nyt sitten kun on ollut pari päivää hiljaa, alkaa ääni hieman palautua. Vieläkään ei voi kovin paljon puhua, mutta nyt voi jo asiansa sanoa.

Tässä laitan muutaman kuvan nyt taas tekemistäni.
Tässä ensimäisessä kuvassa on se jouluksi tekemäni valoryijy. Siitä tuli mielestäni aivan ihana. Siinä meillä palaa valot aina, kun vain vähänkin alkaa hämärtää. Sopiva pieni valaistus, tunnelmavaloa.
Tänään sitten kun ei huvittanut tehdä mitään kouluhommia, niin oli oikein hyvä syy alkaa tekemään kaikkea muuta kivaa. Siivoaminenkaan ei oikein tuntunut mukavalta, niin aloin askartelemaan näitä tuoksupusseja.
Nyt meillä tuoksuu sitrus joka puolella taloa. Aika voimakkaan tuoksuinen, vaikka vain yksi tippa joka pussissa. Mutta onneksi se laantuu, kun on hetken ilman kanssa tekemisissä.


Huomenna pitääkin sitten olla jonkun verran tomerampi, sillä lapsi kotiutuu omilta reissuiltaan kavereidensa kanssa ja lupasin heidät ruokkia...nälissään maailmalla...
No mielellänihän minä ruokaa heille laitan. Suunnittelin tuossa jos paistaisi vaikka lättyjä jälkiruoaksi...katotaan viittiikö alkaa sellaiseen operaatioon...Sen näkee sitten huomenna. Ja oma olotila ratkaisee aikapaljon, sillä nyt on vähän sellainen tunne, kuin kuume nousisi. No toivottavasti se on vain tunne. Sillä maanantaina olisi melkein pakko päästä töihin, muuten menee muutama tilaus ohisuun.

Ensiviikolla olisi taas pari päivää oltava Rovaniemellä opiskeluhommissa. Ja seuraavalla viikolla olisi taas matkustaminen Savonlinnaan. Sille reissulle meneekin kolme päivää, joten ei ehdi paljoa puuhastella mitään ihmeitä. Mutta kun taas saan jotain aikaiseksi, niin laitan taas tänne.

2 kommenttia:

TILKKUMUORI kirjoitti...

HEI VAIN! KIITOS KUN PIIPAHDAT VÄLILLÄ PLOKISSANI. Minäkin olen alkanut haaveilla tuota valoryijyä, mutta ei taida neille keleille ehtiä. Meidän perheeseen kuulu tällähetkellä sellainen viikon ikäinen poika. Hän vie kyllä heti mummon aikaa kun vähänkin vihjaisevat avun tarvetta :) Oikein hyvää VAPPUA!!!

Anneli kirjoitti...

Hei Sulotar !
Kiva kun löysit tiesi blogiini.
Tulin heti vierailulle, ja on niin kuin omassa blogissaan olisi täällähän on samanlaisia töitä ja samoista langoista ainakin tehtyjä.
Mukavaa syksyä sinne lappiin :)