Tässä on kuitenkin neitosen koulun päättäispäivänä otettu kuva. Piikan kanssa me olemme jotain aina puuhastelleet pitkin kesää. Oman aikansa ottaa, kun neiti on myös niin innokas puuhastelija ja sitäkin pitää tietenkin opastaa omissa hommissaan. Nyt se on myös innostunut ompelemaan tilkkutyötä, jonka lähettää sitten jossain vaiheessa kilpailuun mihin aikoo osallistua. Saapas nähdä miten pitkälle innostus sitten loppupeleissä jatkunee....
Kesän alussa sain valmiiksi piikan leikkimökkiin verhonkin. Tämähän oli se minun pitkän ajan prjojekti. En edes tarkalleen muista, koska sen aloitin, ehkä joskus syksyllä. Tätä olen virkannut vain aina silloin tällöin sekä aina kun on ollut jossain reissunpäällä.
Tämä kuva on sitten taas otettu leikkimökin sisältä päin. Oli vain huono kuvata, kun oli niin pimeää ja salamavalo ei tahtonut toimia. Olen kyllä aika tyytyväinen tähän . Nyt on edessä se toinen verho toiseen ikkunaan. Sitäkin olen tehnyt sen verran, että taitaa olla kolmas perhonen menossa. Eli ehkä jos kehtaa tehdä, niin syksyksi valmistuu...ja tuleehan tuo ensi kesäkin sitten....
Ennen kesälomaa aloin tekemään hartiahuivia puuvillalangasta. Tälläisen kuvion valitsin siihen.
Ja tälläinen siitä sitten tuli. Tämä ehti kuin ehtikin valmistua ennen Vuokattiin lähtöä. Mukana oli siellä ja tuli tämäkin sitten koetestattua.
Pirtin puusänkyyn olen tehnyt kesän aikana farkkupala peiton. Kierrätys farkuista. Nythän on niin kierrätys muotia... ja ei ainakaan minun pikku karvapeikot saa tätä sänkyä myllättyä, sen verran on peitolla painoa. Että alkoi sänky pysyä kunnossa eikä peitot myllättynä.
Visu ihminen kun on, ei pane mitään hukkaan. Joten nämäkin palat on otettu sitten hyötykäyttöön ja tehty meikkilaukku. Käyttöön on tämäkin tullut otettua. Mieleinen tämäkin.
Tässä lähikuva noista prodeeratuista kuvista.
Eli tälläistä olen tänä kesänä saanut aikaiseksi. En ihan laiskana ole ollut, vaikka en olekkaan saanut aikaiseksi blogiani päivitettyä. Syksy kun tulee ,tulee uudet kujeet ja uudet tuulet, niin sitten taas saattaa olla virtaa näihinkin hommiin enempi. Opiskelutkin saatetaan loppuun tuossa marraskuussa, niin sekin helpottaa kummasti puuhastelua.
Tälläiset kuulumiset tällä kertaa.
4 kommenttia:
Tervetuloa takaisin.:) Olet ollut kyllä tosi ahkera! Olisi kiva että ennättäisit tulla tapaamisiin joskus, ehkäpä silloin elokuussa meille kun OUPSilaisetkin tulevat. Piikalle terveisiä.:)
Vau, kylläpä olet ahkeroinut oikein tosissaan. Ihania virkkauksia ja tilkkutöitä olet saanut aikaiseksi.
Hienoja tilkkutöitä olet kyllä saanut aikaiseksi!
Voin kuvitella tuon ison farkkupeiton painon...itse olen tehnyt sellaisen yhden hengen sänkyyn ja silläkin oli jo painoa ihan kivasti ;)
Tuo punainen tilkkupeitto on hurjan kaunis! Tuollaista voisin joskus itsekin kokeilla, kun ei ole niin paljon "osia". Oletko itse kirjaillut nuo keskustan kukat? Kauniita ovat joka tapauksessa.
Lähetä kommentti