sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kiireistä, mutta mukavaa....

Niin se aika vain menee... Tässä välissä on tapahtunut vaikka ja mitä. Elämä on ollut tosi kiireistä, mutta niin mielenkiintoista ja mukavaa.

Olen nyt vihdoin saanut sen kakkosasunnonkin joten työmatkat helpottuu. Ei tarvi enää ajaa iltavuorosta kotiin, kun on aamuksi meno eikä yövuorojen välissä...

Mutta sellaista vipinää on tosiaan ollu, että ei ole kovin kerennyt keskittyä mihinkään oikein kunnolla. Muta eiköhän se tästä nyt ala tasottumaan, luulen mie.

Pienen lanka hankinnan ole kumminkin tehnyt ale korista...ja siitä on neulepusero jo tuloillaan. Mutta vasta alkutekijöistä.


Laitanpas tässä muutaman kuvan, kun kävin isännän kanssa viettämässä yhden vuorokauden Rokuan kylpylässä. Se on keskellä ei mitään. Keskellä metsää, kaukana kaikesta. Mutta kivat ulkoilu maastot siellä kyllä oli. Jos ei isännällä olisi siellä ollut koulutuspäivää, niin tuskin olisi tullut sinne koskaan lähdettyä. Mutta tulipahan se nyt koettua sekin paikka. Uimassa käytiin ja saunottiin. Aamupala oli meleko köykänen. Jotain sieltä uupui, en kokenut sitä mitenkään hyväksi enkä täyttäväksi.... en oikein tiedä mikä siinä mättäsi...

Siinä oli tuollainen pieni vesistö, jonka ympräillä oli päällystetyt kävelyreitit että pyörätuolilaiset pääsivät sen kiertämään.


Hyvin oli laittettu kaikki kodan ympärykset ja laavupaikat ajatellen vaikeasti liikkuvia ihmisiä.


Sitten lopuksi kuva vielä minun iki ihanista kokeiluista.... vihdoin ja viimein alkaa kypsymään minun kasvattamat paprikatkin... ja omenapuu on tehnyt muutaman tosi hyvän makuisen omenankin. Maistiaiset on siis saatu. Oravat tai jotku muut kilpailijat ovat vieneet kyllä muutaman, mutta ehkä ensi vuonna saadaan sitten satoa enempikkin. Mutta alku on hyvä ja lupaava.

Tälläistä tällä kertaa. Ehkä kohta tulee jotain käsitöitäkin kerrottavaksi.

4 kommenttia:

Tintti kirjoitti...

Kiva, että asunto löytyi. Helpotaa elämää, kun ei tarvitse tuntitolkulla viettää aikaa ratissa.

Ihania maisemia. En ollut tuollaisesta paikasta koskaan kuullutkaan.

Anneli kirjoitti...

Mukavaa kuulla sinustakin pitkästä aikaa.
Ja tuota Puro Batikia olet sinäkin ostanut, se on niin mukavaa työstää :)
Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle :)

sirimi kirjoitti...

Mukava että kakkosasunto löytyi. Onhan se paljon helpompaa kun ei tarvitse ajella autolla niin paljon ja ehtii tekemään käsitöitä senkin ajan.
Rokuan maisemat ovat tuttuja. Kävin muutama viikko sitten katselemassa Rokuan kankailta herkkutatteja. Muutama löytyikin.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onnea uudesta asunnosta. Tuolla Rokualla pitäisi päästä käymaan. Mahtavat maisemat.