No arvatkaapas miksi seuraavassa kuvassa oleva sukan teelmys makaa sitten saunanlauteilla...
Mutta onneksi on loistavan tuoksuisia pyykkipulvereita. Hieman kyllä jännäsin, että miksi tuo lankakerä menee, kun sitä joutuu siellä ämpärissä puristeleen...vanuuko, venyykö, meneekö solmuun vai mitä tapahtuu....
No ei siinä sitten kuitenkaan käynyt kuinkaan. Teelmys pääsi lepäämään ja kuivumaan saunanlauteille.
Nyt on kuitenkin sitten saatu sukat valmiiksi. Tämä langan ostin Oulun käsityömessuilta. Lanka oli todella ohutta. Neuloin nuo 2 puikolla. Näihin väreihin vain en kovin innostunut, ovat mielestäni liian riemun kirjavat. Yösukiksi joutuvat nämä, peiton alla piilossa menevät.
Sitten tämä toinen operaatio...operaatio kello. Nyt näitä liinoja on kaksi kappaletta valmiina.
En saanut silittämällä näistä hyviä ja sileitä. Sekoitin vähän liimaa veteen ja sivelin ne tyroksin päälle neuloilla kuivumaan.
Työpaikka hakuja on myös tehtävä tässä viikolla taas lisää. Ja keskiviikkona suuntaan auton keulan kohti taas Savonlinnaan ja sieltä sitten perjantaina taas kohti Tamperetta. Lauantaina pääsen taas käsityömessuille....ja sehän mulle kyllä käy vallan mainiosti. Vielä kun saan isännän mukaan Tamperelle, niin mikäs meidän siellä on kahdestaan viettää viikonloppu. =0)
5 kommenttia:
No kylläpä on sattunut harmituksia! Voin hyvin kuvitella sen hajun, onneksi käsityösi puhdistui ja ihan hauskat sukat tuli.
Odotan mielenkiinnolla noiden kellojen valmistumista, liinat on kauniita!
Minä odotan kovasti ensi viikonlopun messuja ja lauantaina mennään sinne kaverin kanssa humputtelemaan ;)
Mukavaa viikon jatkoa!
Hei!
Jos sinua kiinnostaa, niin Huutonetissä on Wanhan SINGER-ompelkoneen (SINGER 15K26 - tyyppi) suomenkielinen käyttöohje vuodelta 1915 , katso kohde numero 156665783
Nätit noista "maito " sukista tuli.
Kiva nähdä kellosi valmiina :)
Sukat ovat ihan pirteät, vaikka maitokylvyn saivatkin. ;D Odotan innolla minkälainen ihastus kellostasi tulee, pitääköhän opetella virkkaamaan. Koneistoja minulla onkin. Tervetuloa Tampereelle messuilemaan, minä käyn messuilla perjantaina, siellä pääsee silloin edes vähän liikkumaan...
Kaunis liina, siitä tulee varmasti upea kello:)
Lähetä kommentti