torstai 24. tammikuuta 2013

Tammikuun tekeleet

Tammikuu on saatu vauhtiin ja kohta jo odotellaan, että alkaa kevät. Hyvää lupausta keväästä on jo näkyvissä. Muutamina päivinä on jo aurinkokin näyttäytynyt.
Nyttenkin aamulla kun kävin kävelemässä pienen happihyppelyn, niin komiasti aurinko paistoi. Oli kiva kävellä vaikka pakkasta oli lähes parikymmentä.

Olen taas käynyt mutkan Kankaanpäässäkin. Sain valmiiksi miesten tanssikengät. Luvutin ne jo asiakkaalleni, ja hän tuntui olevan oikein tyytyväinen.


Tässä kuva niistä tanssikengäistä. Näissäkin on aito tanssikenkänahka pohja.

Laitan myös muutaman virkkaamani liinakuvan. Näitä on välillä ihan kiva tehdä. Osan olen jo antanut lahjaksikin.

 

 

 

Kävin myös vähän vapaa päivän kunniaksi lankakaupassakin. Jäihän siellä mukaan muutamia lankoja. Katsotaan mitä sieltä sitten jossain vaiheessa syntyy.... ;O)

 

 Yhdet pitsisukat olen myös tehnyt. Väri vain ei ole ollenkaan minun värini. Mutta kai näillekkin sukille joku käyttö löytyy jostain.



Nyt kutsuu iltavuoro töissä....


1 kommentti:

Paula kirjoitti...

Heippa! Mukava kun piipahdit blogissani. Aikamoinen käsityötaituri olet sinäkin. Hienoja, tarkkuutta vaativia, ristipisto- ja virkkaustöitä!