sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Hiihtokausi on sitten avattu.

Eilen kävimme kävelyllä ja kiersimme pururadan kautta. Huomasimme yllätykseksemme, että täällä voi hiihtää. Latua ei oltu vielä ajettu, mutta hiihtämällä sinne olikin tehty jo latu. Päätimmekin, että huomenna käymme avaamassa sitten hiihtokauden. Onpahan hyvää treeniä ensi viikkoa varten, kun olemme menossa kaverin kanssa Leville "kauhianpaikan leirille". Olemme aikoneet ottaa sinnekkin sukset mukaan.
Pitihän se tietenkin kuva sitten ottaa, että on todistusaineistoa.

Käsitöitä ei ole juurikaan ehtinyt tehdä tätä nykyä, mutta on kaikenlaista muuta puuhaa kyllä touhuttu. Mutta nyt näin ja kyllä se käsityön aikakin taas tulee.
Erikoistumisopinnot ovat nyt sitten loppusuoralla. Enään yksi tehtävä ja sitten kehittämistehtävän viimeistely, niin voi alkaa odottaa vain papereiden saantia joulukuussa. Ja nyt kun on päässyt opiskelun vauhtiin, niin eihän tätä malta lopettaa. Joten olen hakenut yhteen kouluun taas. Vastausta sieltä odotan joskus marraskuussa. Mutta sinne on valtava määrä varmaan hakijoita, niin en ole oikeastaan yhtään edes varautunut, että sinne pääsisin. Mutta siihenkin olen luonut varasuunnitelman. Jotain opiskelen kuitenkin....mutta siitä sitten jossain myöhemmässä vaiheessa.


Tässä hiljattain kävimme myös Saariselällä ruskaretkellä. Ruskasta ei ollut tietoakaan, mutta matka oli muuten aivan onnistunut. Kävimme siellä vaeltamassa ja kävimme Utsjoella ajeleen autolla. Maisemat oli kyllä aivan ihanat ja ilma kyllä suosi meitä. Itse Saariselkä ei ollut sellainen minun mieleinen paikka, ehkä on suunnattu iäkkäimmälle porukalle. Sillä olimme varmaan melkein nuorimpia sillä kylällä...

Mennessä poikkesimme potkuribaarissa. Siellä oli aivan ihana iso potkuri. Tottakai piti heti sinne kyytiin kiivetä....lapsetti heti!

Tässä näitä maisemia sieltä Utsjoelta...

ja tässä...

Olen vähän kuitenkin askarrellut. Olen tehnyt tälläisen naulakon kaulakoruille. Nyt sitten komistelee veskin seinässä. Siinä nyt pysyy korut tallessa.


Tälläistä tällä kertaa, ensi kerralla sitten taas jotain..... :o)

2 kommenttia:

Teija kirjoitti...

Mistä olet lunta löytänyt??? Koitahan hiissata itseäsi käsitöitä kohden. Sinua on kaivattu!!

mintsu kirjoitti...

Moi... laitoinpa sulle tunnustuksen blogiini :)
Mulla on hieman elämä muuttunut viimenäkemästä, kun silloin ok-tekstiilissä sanoin et on semmoinen tunne et elämä täysin muuttuu niin olin ihan oikeassa... t:minna