maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannus oli ja meni, nyt kesälomaa odottelessa...

Kesäkuu lopuillaan ja missä on kesäiset ilmat?
No toisaaltaan, ei ainakaan harmita olla töissä, kun ei ole lämmintä :) Eli kesälomaa odotellessa :)

Minun puuhastelut on olleet nykyisin vähän enempi aikaa vieviä. Se villavilttiloimi on edennyt sen verran, että yksi viltti on jo valmis ja toinen tuloillaan.

Ristipistoja innostuin myös tässä keväällä tekemään ja tässä on nyt loppu tulos. Olen tyytyväinen. Nyt pitää vain saada poika mukaan kehysliikkeeseen, että saa valita mieleisensä kehykset.



Tämän työn jälkeen innostuin tekemään hegsakoneja. Niitä on nyt tullut myös tehtyä. Nyt olisi kasassa yksi isohko minigrip pussillinen sekä harsimista odottaa pari jäätelörasiallista kangaspaljoja.



Pihalla kylmästä ilmasta huolimatta on jotain puuhasteltu myös. Kukat istutettu ja lava on kylvetty.  Leikkimökkiä purettaessa löytyi eräs kaunis taideteoa. Tässä jos missä on kans pitänyt olla hyvä suunnittelija, että on onnistunut saamaan noin kaunista jälkeä.



Näyttää ihan kermakakulta :) Onneksi pesä oli kuitenkin täysin tyhjä ja hiljainen. Muuten olisi pesä saanut jäädä sinne kattoon ja leikkimökin purku olisi todennäköisesti siirtynyt :)









1 kommentti:

Mummeli kirjoitti...

Kesälomaa sitä täälläkin odotellaan. Toivotaan että kelit lämpenee loman ajaksi. Kaunis on koirataulu. Käsitöitten parisa aika kuluu niin mukavasti, mullakin monenmoista käsityöharrastusta joiden kans puuhastelen. Mukavia lomapäiviä sinulle!