torstai 2. helmikuuta 2012

Helmikuun jutut

Niin se vain tuo kuukausi taas vaihtui huomaamatta. Kohtahan tuo on kesä :o), mutta ennen sitä nautimme näistä paukkupakkasista. Mittarissa on tänä aamuna ollut -30, joten oikein mielelläni istun tämän aamun yöpaita päällä ja puuhailen jotain hissukseen. Eilen nimittäin tulin taas opiskeluhommista Kankaanpäästä. Olihan se taas niin onnistunut reissu.
Tänään olisi sitten iltavuoroon lähtö. Nyt aamupäiväksi olen kyllä suunnitellut jos jonkinlaista homaa, saa sitten nähdä mitä ehdin tehdä ja mitkä jää huomiseksi. Mutta jokatapauksessa suunnitelmia on taas yllinkyllin.

Neulominen ei nyt onnistu eikä kiinnosta ollenkaan, joten tässä on nyt tähän toviin viimeiset neulomukset ennen kuin se joskus sitten taas alkaa kiinnostamaan.
Tein joululahjaksi tälläiset sukat, mutta on jääneet täällä näyttämättä ;o)
Näiden sukkien jälkeen ei puikot ole olleet käsissä ollenkaan. Nyt on aika tehdä jotain ihan muuta.

Niinpä olenkin tehnyt nyt ristipistoja.... hitaasti se etenee, mutta pikku hiljaa kumminkin. Vielä siinä on pistelemistä. Yhen langan yli kun pistelee, tarvii koko ajan suurennuslasin, että menee oikein pistot.
Eihän tässä ole kiirettä, mutta kiva se olisi jo saada valmiiksi. Voisi sitten aloittaa jonkun uuden työn.

Olen myös tehnyt muutamia pieniä hankintoja...
ja pari tälläistä...

Sain myös nyt se kauan odottamani tilauksen. Kerran on jo posti sen palauttanut, kun en muka ole sitä sieltä hakenut, vaikka en ole edes saanut tietoa moisesta asiasta.... se on tuo posti nykyään niin huolimaton. ... mutta nyt se on minulla.
Tälläisen ihanuuden olen itselleni hankkinut. Lapsia kun en todellakaan enää aio tehdä, niin nyt voi hankkia vain tälläisiä lapsia joita ei tarvi syöttää, eikä nämä juuri itke eikä kastele :o)


Ihan aidon näköinen nukkehan tämä luonnossa on. Ja pikkuruiset sormetkin on ihan aidon tuntoiset. Silmäripset on aidon näköiset, mitat ovat oikean lapsen mittoja sekä painaa oikean vauvan painon verran... minä tykkään oikein kovasti tästä. Helppohoitoinen lapsi. Oikein sopiva siihen minun hankkimaani kehtoon.

7 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Mukavia kirjoja olet hankkinut. Aivan ihana nukkevauva. Oliko kallis, minä olen joskus miettinyt samantapaista ostosta... Mutta olen niin huono ostelemaan netistä mitään ;D

Sulotar kirjoitti...

Tuo nukke maksoi yli 115 e, mutta sen saa maksaa osamaksuna. En tilannut tätä netistä, vaan jossain lehden välissä oli mainos siitä ja tilasin sen kautta.

sirimi kirjoitti...

Kauniit sukat! Kivoja kirjoja olet hankkinut. Ihana tuo sinun nukkesi. Näyttää ihan aidolta vauvalta :)

Miia kirjoitti...

Ihanat ja lämpimät sukat :) Tosi hieno tuo työn alla oleva ristipistoilu. Voi, kun joskus taas itsekin pääsisin pistoilemaan :) Aiva ihana tuo vauva! :)

Unknown kirjoitti...

Kauniit sukat. Ja tuo pistelytyö se vasta ihana onkin :)
Samoin nukkesi, minäkin tahdon tuollaisen :)

Anonyymi kirjoitti...

ihana nukke! http://sydammellakasityot.blogspot.com

Ulla's Quilt World kirjoitti...

Hyvää Ystävänpäisää!
Aivan ihania käsitöitä! :)