torstai 17. marraskuuta 2011

Onpas ollut vipinää ja vilskettä...

Onpas totta tosiaan ollut menoa ja meininkiä... tavaroiden muuttamista paikasta toiseen, uuden työpaikan haastattelut, opiskelupaikalla muutaman päivän oleskelut... ei ole kovin paljon ehtinyt kotona majailla...

Viime viikolla kävin työpaikka haastattelussa ja sain samana päivänä tiedon, että olen saanut sen paikan. Olin ihan sanaton. Kappas vain, se kävinkin nyt näin helposti. En sitten ehtinyt edes kortistoon ilmottautua.

Alkuviikko onkin sitten menny opiskelupaikkakunnalla ollessa. Jotain sain kotia tuotavaksikin.

Me teimme valmiiksi aamutossut. Ihan omilla kätösillä tehdyt punaiset tossukat. On ollut todella suuri yllätys kuinka suuritöisiä on tälläiset tossut. Ja vielä suurempi yllätys on ollut se, että kuinka monta työvaihetta on sitten normi kengässä... todella pikku tarkkaa, mutta ihan mielettömän mielenkiintoista. Täysin uutta ja erilaista mitä on koskaan nähnyt ja kokenut.

Tänään olen ollut aika väsynyt, kun eilen ajoin pilkkopimeässä, vesi-rapa kelissä kotia koulupäivän jälkeen (8h). Toivottavasti jo ensi kuussa on lunta maassa, että edes auton valot näyttävät jonnekkin. Nyt ei niistä juuri ollut mitään apua... pissapoikaankin piti lisätä vettä puolessa matkaa.

Tänään kävin kampaajalla. Leikkautin hiukseni ja värjäsin. Samalla laiton kulmani. Nautinnollinen päivä.
Sieltä sitten meninkin suoraan uuteen tulevaan työpaikkaan tutustumaan, koska maanantaina työni sitten jo alkaa. Nyt on sielläkin katsottuna työvaattet valmiiksi ym. Mielenkiintoista sekin.
Uudet tuulet siis puhaltavat täällä.

Mutta nyt odotan vain ja ainoastaan sitä, että tulisi lumi maahan jo.

3 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Hieno homma !
Paljon onnea työpaikan johdosta. Se on nykyisin melkein kuin lottovoitto :)

Kiva oli lukea, että päivittäin poikkeat minulla "kylässä" :DD

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea myös minulta työpaikan johdosta! Hienot tossut ole tehnyt ja mikä parasta omin käsin.. -Mangomii-

Eija kirjoitti...

Mukava lukea, että uudet tuulet puhaltavat, niin työssä kuin "uudessa kampauksessakin" ;D Onnea.