torstai 23. syyskuuta 2010

Kaikkea se syksy tuo tullessaan....

Viime viikolla tuli yllättäen kutsu synttäreille ja sain tiedon, että sankari haluaisi kunnon villasukat lahjaksi...no eihän mulla ollu sitten juuri sen kokosia ja värisiä sukkia valmiina, joten jouduin lähtemään hakemaan kaupasta oikean värisen langan. Ehtiihän minä sitten ne kutoa, kun maltoin istua ja kutoa. Samana päivänä kun oli juhlat oli myös sukat valmiina.
Töissä työkaveri opetti minulle uuden taittelumallisen tilkkutyön. En ole montakaan mallia taittelulla vielä tehnyt, joten lämpenin tähän taitteluun kyllä heti. Siitä sainkin mainion idean, että tässä on minun joululahja hommat tälle vuodelle. Tähän on hyvä lisäillä sitten jotain...mutta tästä se sitten lähtee....

Meidän myymälään oli tullut nyt niitä tuotteita myyntiin, mitä kävin Forman messuilta hankkimassa...pitihän niitä sitten käydä ostelemassa. Tämän lyhdyn ostin ensimmäisenä. Ostin tytölle, myös sellaisen perhos lyhdyn, mutta se jäi nyt vielä kuvaamatta. Ensi kerralla se sitten. Vielä sinne myymälään jäi monen monta juttua mitä haluan hankkia. Pikku hiljaa, kerralla ei raski kaikkea ostaa.


Tässä on kuva kauan haaveilemastani hankinnasta. Minähän olen kova nelle ja nukke hamsteri. Voisin aina nähdessäni ostaa nalleja ja nukkeja. Eri kokosia ja näkösiä. Olen haaveillut tosi kauan aikaa siitä, että minulla olisi joku päivä oma kehto. Siihen voisin sitten tehdä omat lakanat ja muutkin petivaatteet. No minun haaveeni on toteutunut. Nyt minulla on oma kehto ja leluillani oma "majapaikka". Peti vaatteet vielä puuttuu, mutta nekin sinne tulee ajankanssa. Ja tietty joku tilkkupeitto sinne on saatava kyllä.


Kuva myös kehdon päädystä. Minusta se on kaunis.


Yleensä en esittele keskeneräisiä töitäni, mutta nyt ajattelin tehdä poikkeuksen. Tämä työ on venynyt niin pitkään minulla , että en malta sitä enää odottaa...tästä tulee isohko valoryijy jonain kauniina päivänä. Valosarjoja siihen todennäkösesti joudun laittamaan ainakin kahdet...

Tässä on myös kuva isäni tekemästä puuenkelistä... tästä minä pidän tosi paljon. Tämä on tehty erilaisista puun paloista kasaamalla....

Sain myös isältäni tämän lehtikuusesta tehdyn kellon.... Puu on ollut kasvamassa aikoinaan meidän pihassa. Kunnes se kaadettiin ...ja nyt siitä puusta on muisto minun seinälläni.
Tälläisiä kuvia ja tarinoita tällä kertaa. Paljon olisi kaikenlaista kivaa tehtävää, mutta kun ei ole yksinkertaisesti aikaa ... välillä tunnen kamalan huonoa omaa tuntoani, siitä etten saa mitään käsitöillä aikaiseksi... opiskelut vievät niin paljon aikaa...mutta sitten kun ne loppuvat toivottavasti jouluna 2011, niin sitten en aloita mitään opintoja vähään aikaan. Keskityn vain kaikkeen kivaan tekemiseen...harrastan juuri sitä mikä kivalta tuntuu...
Mutta sitä odotellessa näillä mennään....=0)

4 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Kivat sukat ja paljon ihania lahjaideoita sinulla.
Hyvässä mallissahan valoryijysi jo on . Enään loppurutistus :)

Maila kirjoitti...

sphiamIhana kehto. Meillekin mieheni teki kehdon, kun esikoisemme syntyi v. -80. Sydänkuvio oli päädyssä, muttei noita kaiverruksia.

Anonyymi kirjoitti...

Oho, miten toi sanavahvistus tuli tohon alkuun. -Maila-

enkulin käsityöt kirjoitti...

oletpa neulonut kivat sukat. tuo isäsi tekemä enkeli on oikea aarre.