lauantai 4. lokakuuta 2008

Pipo

Tänään minulla soi puhelin, kun olin iltapäivä nokosilla. Siellähän soitti veljeni vaimo ja kyseli neuvoja, miten tehdään puolipatenttia. Ihan piti hakea sama lehti käsiin ja kokeilla. Sitten vain soittamaan takasin päin ja neuvoin puhelimessa miten se ohjeen mukaan virallisesti menee. Eihän minulla tietty ollut niin paksua lankaa mitä ohjeessa oli, mutta pienillä muutoksilla ja langan lopuilla, kahta langaa yhdistellen sain aikaan tälläisen pipon. Ihan mukavasti istui päähän vaikka vähän sitä jännitin, summissa kun silmukoita loin. Ja ainakin vielä tuntui lanka sen verran hyvältä, että saattaisi tuota jopa päässä pitää, kun ei heti alkanut kutittamaan. Ohjeen mukaan tuosta olisi pitänyt tulla huomattavasti pitempi, mutta minun lankani riitti juuri ja juuri tuohon pituuteen. Saipahan nyt sitten taas pari lankakerän jämää tuhottua pois varastosta.



Nyt onkin sitten tämän illan käsityöt tehty. Kirjoitushommiin on alettava. Mutta huomenna on päivä uusi, mitähän sitä sitten tekisi. . . ainakin pihan haravointia olisi ...

Ei kommentteja: