maanantai 28. heinäkuuta 2008

Puuhastelua tämäkin

Tänään ei ole paljoa tapahtunutkaan. Jotain kuitenkin piti tehdä. Innostuin ottamaan maalia vanhasta senkistä, kun se joutui varastoon pienen pintaremontin tieltä. Innostus kyllä lopahti aika nopeasti, kun huomasin että tuo maali oli tosi lujassa. Ei edes maalinpoistoaine tahdo maalia irroittaa. Taidan jättää suosiolla tämän isännälle, se kun noita niin mielellään laittelee. Ja olenhan jo aloittanut, senhän on helppo siitä sitten jatkaa kun on päälinen ja etuosa osittain jo poistettu. Voin sitten taas jossain vaiheessa auttaa vaikka hionnassa...katotaan nyt miten homma etenee.

Tänään kävimme myös ostamassa vähän lautatavaraa. Olen nimittäin "tilannut" syntymäpäivälahjaksi itselleni sellaisen kukkaportaikon, jossa kesällä voi pitää kukkasia ja talvella vaikka kynttilälyhtyjä. Saa nähdä saanko sellaisen. Sirkkelin ääni kyllä jo iltasella verstaalla kuului, mitä lie siellä puuhasteltiin?

Huomenna onkin mukava päivä. Illalla menen ristipistoiltaan. Olen sitä odottanut innolla. Mutta siitä sitten myöhemmin lisää.

2 kommenttia:

tuula kirjoitti...

Kyllähän sitä tietenkin maalailisi vaikka mitä kunhan joku ensin tekee pohjatyöt! Mullakin odottaa tuommoinen polkukone ja lipasto kunnostajaa mutta epäilen että ainakin lipaston osalta on aika paljon pohjatyötä edessä. Ihania nuo sinun koneet, onko nuo kaikki esillä teillä kotona. Haluaa tulla kattomaan!:) Oletko kokeillut muuten kuumapuhallinta maalinpoistoon, mielestäni tehokkaampi kuin tuo maalinpoistoaine ja paljon mieleisempi käsitellä. Kiva nähdä illalla!

Terkku kirjoitti...

No johan ootte taas urakan aloittaneet - te sitten jaksatte!
Jokos kohta pääsen tupareihin ?